lauantai 8. joulukuuta 2012

Haaveista totta

 



Blogi kertoo erään omakotitalon rakentamistarinan. Blogin tarkoituksena on pitää ystävät ja tuttavat ajantasalla, samalla kokoamme päiväkirjaa tehdystä työstä. Tässä vaiheessa talo on jo vesikatossa, joten alkuvaiheita kerrataan melko lyhyesti kuvien kera.




Miksi?

 
Miksi ryhtyä projektiin, joka vie usean vuoden ja kaiken vapaa-ajan sekä kiristää kukkaron nyörit tiukalle. 
Olimme etsineet yhteistä kotia jo parin vuoden löytämättä oikeaa. Laitoimme lehtiin ilmoituksia ja kiersimme kymmenissä asuntonäytöissä. Talot olivat joko liian pieniä, hinta-laatu suhde ei ollut kohdallaan tai sijainti ei ollut sopiva. Myös tontteja kävimme katsomassa rakentamismielessä, mutta kaupungin tontit tuntuivat liian pieniltä ja isommat taas sijaitsivat liian kaukana lasten kouluista. 
Kunnes eräänä marraskuisena päivänä työpaikan kahvipöydässä syntyi keskustelu työkaverin kanssa vapaasta tontista kaava-alueen ulkopuolella. Useampi kuukausi siinä vierähti, mutta huhtikuussa 2011 teimme tonttikaupat.

Talon suunnittelua


Talvi 2011 kului tutustuessa eri talovalmistajien mallistoihin. Halusimme seuraavia asioita talolta:

- yksinkertaisuus
- ekologisuus
- maastoon ja ympäristöön mukautuva
- esteettömyys
- riittävästi tilaa; työ- ja vierashuoneet

Päädyimme yksikerrosratkaisuun, jotta voisimme asua talossa myös vanhemmalla iällä.


Tontti


Tonttimme sijaitsee maaseutuympäristössä, tosin kaupungin keskustaan on matkaa vain parisen kilometriä. Tontti on lievästi viettävä rinnetontti, pinta-alaa on n. 3800 neliötä.



Tontti länteen toukokuu 2011

Kesä 2011 meni heinää niitellessä ja rakennuslupaa odotellessa. Maaperätutkimusta odotettiin lähes kaksi kuukautta ja tuloksia vielä pari viikkoa. 
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti