torstai 31. joulukuuta 2015

WC-tila


Päivitystä kuvien muodossa
Aikuisten wc-tila.

Suunnittelun lähtökohtana oli toteuttaa helposti siivottavat ja tyylikkäät kylpyhuonetilat sekä saada kaikki tavarat ovien taakse piiloon.

Kylpyhuone- ja WC-tiloihin suunnittelimme samanlaiset kalusteet; allaskaappi ja korkea kaappi. Aluksi pyysimme kaapistojen tarjousta Laattapisteeltä, mutta hinta nousi liian korkeaksi. Toinen vaihtoehto oli keittokalustetoimittajamme Parma-keittiöt, mutta heiltä ei löytynyt soveltuvan kokoisia laatikostoja.

Päädyimme tilaamaan kaapistot kotkalaisesta puusepänliikkeestä omien mittojen mukaan. Kalusteiden väriä mietimme pitkään. Olisin halunnut harmahtavan tammen värisen, mutta puusepällä ei juuri sellaista sävyä ollut. Päädyimme sitten maalattuun tumman harmaaseen. Toimii hyvin ja sama värimaailma -tummanharmaa, vaaleanharmaa, harmahtava beige ja valkoinen, jatkuu läpi talon.

Allaskaappi on 90 cm leveä kahdella laatikolla. Korkean kaapin leveys ja syvyys on 35 cm ja korkeus 160 cm. Vetimet ovat K-raudan mallistosta samaa mallia kuin keittiössäkin, väri mattakromi.





Altaat olimme hankkineet jo edellisenä vuonna Helsingistä, joten kaapistot mitoitettiin sitten altaiden mukaan. Altaat ovat valumarmoria. Materiaali on hiukan vaateliaampi kuin posliini. Pitää vahata pari kertaa vuodessa, jotta pinta pysyy kiiltävänä ja likaahylkivänä.




Allas ja taso samaa materiaalia. Ei saumoja, helppo pitää puhtaana.


Hana on HansGrohen valkoinen PuraVida.



Allaskaapin sivuseinään sijoitettiin matala ja kaapiston värinen pistorasia ja bidee. 


Peilin toimittaja on Myllykosken lasiliike.

 
Peilin taakse R rakensi puisen kehikon, johon kiinnitettiin led-valonauha. Kehikkoon ruuvit ja peili ripustettiin peilin takana olevilla koukuilla. Peilin koko on 65 x 80 cm. Peili on kehikon avulla 30 mm irti seinästä. Led-valonauhan väri on 4000 K. Valaistus on riittävä myös meikkaamiseen, sillä kattovalo tuo tilaan lisää valoa.

 


Tässä näkyy hyvin peilin reunaan tehty viistohionta.



Ripaus bling-blingiä! Kattovalo kristalleilla.



WC:n takaseinän aaltokuvioinen laatta. Kuvio näkyy valojen ansiosta hyvin.



torstai 24. joulukuuta 2015

torstai 10. joulukuuta 2015

Muuttovalmista

Talo valmistui pikkuhiljaa syksyn aikana ja saimme muuttoluvan marraskuun alkupuolella.
Marraskuun 12 päivänä kannoimme sängyt ja muut tarpeelliset tavarat sisään ja nukuimme ensimmäisen yön uudessa talossa. Ei voinut jättää muuttoa perjantaihin ja 13. päivään.

Kyllä oli aluksi vaikeaa nukkua uudessa talossa, mutta nyt parin viikon jälkeen olemme alkaneet käydä taloksi. Kovalla tuulella peltikatto pitää meteliä ja nurkissa kumisee, mutta kaikkeen tottuu.

Huoneet ovat vielä epäjärjestyksessä ja osa tavaroista on purkamatta.
Uusia huonekalujakin piti hankkia. Eivät Lundiat ja lipastot oikein istuneet talon tyyliin.

Muutossa olemme yrittäneet poistaa kaiken turhan ja tarpeettoman. Kierrätykseen, kavereille, myyntiin. Entisissä asunnoissa on vielä vaikka mitä, mutta ehkä emme niitä enää kaipaa. Varsinkin lasten lelut, astiat ja kirjat käyvät läpi tiukan syynin. Myös osasta käsityötarvikkeita ja materiaaleja on pakko luopua.  Työhuonekaan ei vedä loputtomasti ja materiaalit vanhentuvat. Mitä vähemmän tavaraa sen helpompi siivota. Nyt on hyvä mahdollisuus alkaa toteuttaa niukempaa elämäntapaa.

Kuvia valmiista talosta tulossa, kunhan saamme tavarat paikalleen.