sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lattiamateriaali

Talon lattiamateriaalia on mietitty pitkään ja hartaasti. Alkuun minulla oli ajatuksena jonkinlainen puu- / lankkulattia. Se olisi ollut ekologinen, miellyttävä jalalle ja kaunis. Nykyisessä asunnossamme on vaahteraparkettilattia, joka on kaunis, vaalea ja arka. Varsinkin, kun myös eteisen ja keittiön lattia ovat parkettia. Itse en olisi ikinä valinnut keittiöön parkettia. Ei ole lapsiperheen ratkaisu.

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme kuitenkin laminaattilattiaan. Yksi tekijä oli hinta ja toinen helppohoitoisuus. Maalla asuessa sisään kulkeutuu kuitenkin jalkineiden mukana hiekkaa ym. Parkettiin jää niin helposti jälkiä.

Meillä oli kokeiltavana 6 erisävyistä laminaattia, joista kaksi jäi viimeiseen valintaan. Vaaleanharmaa ja hiekansävyinen. Itse olisin valinnut hiekansävyisen, mutta muu perhe oli harmaan kannalla, jonka sitten valitsimme. 




Valittu laminaatti on Tarkett Infinite 832. Lankku on normaalia leveämpää n. 33 cm. Laminaatissa on pieni viiste ja tämä laatu on valmistettu erityisen kosteudenkestäväksi. Täytyy myöntää, että tuo harmaa sävy istuu hyvin keittiön tummanharmaisiin kalusteisiin.


Laminaatti on hankittu Kymen Parketista, Kouvolasta. Saimme laminaattilähetyksen juuri ennen vuoden vaihdetta.





Perjantaina R jo asensi ensimmäisen makuuhuoneen lattian. On kuulemma laadukasta, mittatarkkaa ja helppoa asentaa.


lauantai 3. tammikuuta 2015

Kodinhoitohuoneen seinien pohjamaalaus

Pääsin pitkästä aikaa itsekin osallistumaan raksaamiseen. Otin uuden vuoden aaton urakaksi maalata kkh:n seinät pohjamaalilla. Pohjamaali on vesiohenteinen Siro 2, valkoinen.








Kaikkiaan minulta meni vähän yli kolme tuntia muutaman seinän maalaamiseen. Siinä näkyy se, että ei ole rutiinia hommaan. Mutta maalausjälki oli ihan kelvollista.