Syksyinen patikointiretki suuntautui tällä kertaa Vehkalahden metsiin. Kuura peitti maan ja metsälampien pintaan oli jo muodostunut jääriitettä.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Syysretki
Syksyinen patikointiretki suuntautui tällä kertaa Vehkalahden metsiin. Kuura peitti maan ja metsälampien pintaan oli jo muodostunut jääriitettä.
tiistai 21. lokakuuta 2014
Syksyn puutarhatöitä
Tein taas kerran tilauksen Mustilan arboretumilta ja tilasin puiden siemeniä. Pihtakuusia, vaahteroita, pyökkiä, hemlokkia ym. Lisksi olen kerännyt mm. amerikan jalopähkinän pähkylöitä, japaninsiipipähkinän ja kultasteen siemeniä, hevoskastanjaa ja tammen terhoja kylvöä varten.
Viimevuotiset kylvökset itivät erittäin huonosti. Vain muutama vaahteran taimi imestyi istutuslaatikoihin. Ehkä lumeton talvi vaikutti siementen itävyyteenkin. No, en lannistunut vaan yritän tänä syksynä uudestaan.
Tein muutamasta lavasta ja harkoista istutuspöydän. Eipä tarvitse enää kyyristellä, vaan voi puuhastella sopivalla työkorkeudella.
Syksyllä pitää vielä kierrellä puutarhakauppojen poistomyyntejä. Mukaan tarttuu aina jotain uutta.
Tänä syksynä ostin purppuraheisiangervon ja kirkkaanpunaisia ja valkoisia, isokokoisia jaloangervoja.
Vaikka pihalla on vasta kasvatuspenkkejä, olen istuttanut joka vuosi joitain lajikkeita sipulikukkia. Keväällä on hauska ihailla niiden kukkaloistoa, kun perennat vasta kasvattavat varsiaan.
Viimevuotiset kylvökset itivät erittäin huonosti. Vain muutama vaahteran taimi imestyi istutuslaatikoihin. Ehkä lumeton talvi vaikutti siementen itävyyteenkin. No, en lannistunut vaan yritän tänä syksynä uudestaan.
Tein muutamasta lavasta ja harkoista istutuspöydän. Eipä tarvitse enää kyyristellä, vaan voi puuhastella sopivalla työkorkeudella.
Syksyllä pitää vielä kierrellä puutarhakauppojen poistomyyntejä. Mukaan tarttuu aina jotain uutta.
Tänä syksynä ostin purppuraheisiangervon ja kirkkaanpunaisia ja valkoisia, isokokoisia jaloangervoja.
Tänä syksynä ostin mm. valkoisia liljatulppaaneita ja tummanpunaista Queen of Night-tulppaania, joka on todella upea. |
Havupuuryhmä
Syyskuun loppupuolella kokosimme kaikki pihan havupuut yhdeksi istutusryhmäksi pihan pellon alareunaan. Osa kuusista on haettu kotitalon metsästä, osa on jo kasvanut ja kituuttanut pihan reunalla.
Päätimme kerralla tehdä kunnon kohopenkin. Penkin koko on n. 2 x 6 m.
R kaivoi koneella pellon pintakerroksen pois ja siirsi tilalle hiekansekaista maata. Yritin parhaani mukaan seuloa mullasta pois pahimmat juolavehnän ja muiden rikkaruohojen juuret. Ensi kesä näyttää kuinka hyvin onnistuin. Ostomultaa ei kannata käyttää, koska alapihalla on kasoissa talonpohjalta poistettua multaa joitain satoja kuutioita.
Puut on istutettu melko tiheästi. Tarkoituksena on tehdä jonkinlaista tuulisuojaa alapihalle. Pienemmät havut eivät selvästikään ole viihtyneet junttisavessa, jospa ne nyt lähtisivät kasvuun.
Kohopenkissä ei vesi seiso ja maa lämpenee keväällä nopeammin kuin ympärillä oleva savimaa. Penkin teko vei puolet lauantaipäivästä, mutta tässä on nyt ensimmäinen oikeaoppisesti tehty istutusalue meidän pihalle.
Havujen lisäksi istutin penkkin varjoyrttiä, sipulikukkia, valkoista kurjenpolvea ja sinistä pikkutalviota. |
Piipun muuraus
Syyskuussa R muurasi olohuoneen takan savupiipun. Piippu on Schiedel Rondo.
Savupiippu sijoitettiin kokonaan vaatehuoneen puolelle.
Lokakuun alkupuolella piippu sai päällysteeksi rappauksen ja maalin.
Savupiippu sijoitettiin kokonaan vaatehuoneen puolelle.
Lokakuun alkupuolella piippu sai päällysteeksi rappauksen ja maalin.
Harmaavesien imeytyskenttä
Syksyn hankinta oli pieni kaivinkone. Laskimme, että koneen hankinta kannattaa. Joudumme tekemään jonkin verran kaivuutöitä tontilla: harmaavesien imeytyskenttä, jätevesikaivon upotus ja tietysti kaikki pihaan liittyvät muut maansiirtotyöt. Alapihalla odottaa kasapäin multaa, joka pitäisi jonnekin levittää. Kaivinkone löytyi Länsi-Suomesta, kuten niin moni muukin kone, joita olemme hankkineet.
Syyskuussa R kaivoi harmaavesien kokoamiskaivon ja imeytyskentän alapihalle. Ihan kaikki ei sujunut kuin tanssi.
Kaivinkone upposi kertaalleen pehmeään pohjasaveen ja se piti kiskoa ylös kaivannosta traktorivetoisesti.
Kun sitten vihdoin saatiin sepeliä tontille, päästiin täyttämään kaivantoa.

Imeytyskentän putket asennettuna |
Sepelin ja putkien päälle suodatinkangas ja 50 mm styrox |
Monttu osittain täytettynä 14.10.2014 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)