sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kesän kukat

Upea kesä on ohi. Loma ja puolet kesästä meni sairastaessa, joten blogipäivitykset ovat jääneet toisarvoisiksi.

Liitän tähän kuitenkin kuvakoosteen tämän kesän kukista.
Viime talvi teki tuhoa kukkapenkeisä. Osa liljoista ja muutama pioni paleltui kokonaan ja etenkin pionit kukkivat tänä kesänä niukasti, osa ei ollenkaan. Rivitalopihalta siirtämäni pionit ottivat nokkiinsa eivätkä nekään kukkineet.




Kolme kesää sitten hankittu vaaleankeltainen pioni.


 
Festiva Maxima



 




Vanhalta pihalta jakotaimena tuotu Sarah Bernard
 
Valkoinen tiikerililja kesti hyvin talven ja kukki upeasti



Tänä kesänä halusin taata jatkuvan kukinnan pihalla ja istutin muutaman ruukun täyteen petunioita. Ne kukkivatkin hyvin koko keskikesän, kunnes elokuun sateet hakkasivat kukat.